tiistaina, elokuuta 20, 2013

Uuden ohjelman korkkaus

Piti tehdä tää vasta ens viikolla, mutta aloitinkin jo tänään. Siis yläkroppa heavy-reeniä. Siihen kuului siis selän, olkapäiden, käsien ja rinnan veivaamista supereilla ja triploilla. Ja loppuun tietty mun favourite eli mave. En vaan viittinyt tällä kertaa repiä kun selän lihakset edelleen vissiin aika kivikovat. Ja sen totesin myös rullaillessa treenin jälkeen: kipeitä kohtia on miljoona ja erityisesti selän alaosa/pakaran yläosa. AAA pitäs käydä sata kertaa hieronnassa.


Taas pyörii blogosfääreissä joku fitness-syömishäiriö hommeli. Blaah kertokaa jo jotain uutta jooko??? Jaksaako noihin enää ees ottaa kantaa. Uutisjutut on kantaaottavia ja niitä tehdään ajankohtaisista aiheista juuri siksi että niitä lukisikin joku. Kumma kun ei oo samanmoisia artikkeleita syömishäiriöistä esim. baletin tai voimistelun keskuudessa. Tai ihan vaikkapitkänmatkan juoksijoiden... Niinpä, se vaan ei ole niin suosittu laji tällä hetkellä, että niistä kannattaa tehdä mitään uutisointeja. Suurin osa fitnessin puolustajista toki ensin sanoo, ettei tämä laji ole ainoa (kuten minä tässä) mutta totta se on. Suurin ongelma lienee siinä, että mennään liian nopeasti sinne lavalle ilman että kroppaa ollaan ensin totutettu kurinalaiseen ruokavalion noudattamiseen ja kovaan treeniin. Halutaan kaikki heti. Mutta aika sama, kaikissa KILPAlajeissa on omat riskinsä, oli kyse sitten ihan mistä vaan, ne riskit vaan muuttaa muotoaan. Ja se, että yhden (tai vaikka kahden) haastateltavan kroppa ja pää ei kestä fitneskilpailemista niin sitten leimataan koko systeemi paskaksi? Voi luoja...

Hienoja olivat ajat kun mä sain ekan kerran tietää fitnesskilpaluista 2008. Ei ollut mitään turhaa julkisuutta...


Tuli napattua uusia lehtiä lehtihyllystä. Eipä kestänyt kauaa kun molemmat sain luettua. Hirvee hinta, mutta mun mielestä tällä kertaa erityisesti probodyssa oli todella monta mielenkiintoista juttua mm. pt valinnasta, ravinnosta yms.



Mulla ei oo nyt mitään sapuskaohjetta, mutta keksin aika hyvän herkun tehdä valkosuklaa puddingista, maidosta ja kahvista!!! Enää pitäs keksiä miten tosta saa jäätelömäistä mössöä, sillä tää maistui ihan cappuccino-jädelle omnomnom.

-Merkkari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti