maanantaina, elokuuta 19, 2013

TJ 16

Hajoilen täällä ku kattelin näitä bloggerin tilastoja. Hahahah täällä on kävijöitä mm. irc-galleriasta jossa "The Zyzz"kin minusta kirjoitti ihanaa ;)

Pitipä tossa käydä hierotuttamassa olkapäät, kädet ja rinta. Voin kertoo että ai jumalauta. Kerran vuodessa ku rinta käydään läpi niin tuntuu siltä että kättä revittäs irti. Kuin olisi koko yläkropan kokoinen mustelma jota runnottais. Varsinkin ne, jotka treenaa paljon rintaa/olkapäitä kannattaa ehdottomasti käydä hierotuttamassa (miehet vink vink!!). Ei sitä edes tajua että ne kaipaa lihashuoltoa kun ovat pienet lihasryhmät eikä mulla ainakaan suoranaisesti oireile samalla tavalla ku esim. jalat tai selkä. Vasta siellä pöydällä maatessa tekis mieli huutaa. TSIISSÖS! Niin joo ja muistakaa aina hieronnan jälkeen tehdä nestetankkausta, koska aineenvaihdunta ja kuona-aineet lähtee liikkeelle.

Tiistain mavetteluissa selkä sano osittain ittensä irti ja 3 päivää tuntu aika ikävää vihlomista oikeella alaselässä. Lauantaille sainkin varattua uuden hieronnan, mutta perjantaina jalkatreenin päätteksi rullailin selkää eikä enää ollut ees paha. Foam roller on maailman paras keksintö joka korjaa monta ongelmaa ;)


Perjantaina tuli kans käytyä lintsillä. Kaamee hinta iltalipusta mutta kai sitä voi kerran kesässä käydä. Oon vähän mummo ku muistan kuinka joskus linnanmäen ranneke maksoi 90markkaa ja 10mk oli sisäänpääsy. Pieni inflaatio käyny :D Ei vaan Suomesta löydy mitään laitteita jotka oikeesti olis jotenkin jännittäviä enää mun mielestä :D Ihan sama pitääkö kiinni turvavehkeistä vaiko eikö aika sama fiilis. Jonnekin ulkomaille huvipuistoon olis ihanaa päästä!

Taas tänään oli etureidet ja pohkeet. Tein hieman erilailla kun normaalisti.

Jalkojenheittoa ja rullausta
Alkuun lämpät reisiojennusta 3 sarjaa
Superina prässi kapea + taljakyykky 3x 12+20
Reisiojennus 3x10 (ja pari pudotussarjaa)
Lankkukyykky selkä seinää vasten = totaalitappoa (vähän ku pysty-hack)

KASVAKAA!!!!

Kun kotio pääsin niin sähköpostiin olikin napsahtanut uusi treeniohjelma. Se on öhöm mielenkiintoinen. :D Bull rakastaa giantteja ja mullakin näyttäs olevan koko reeniohjelma täynnä supereita ja triploja. Ja ihan kun se olisi osannut lukea mun ajatuksia kun pikaisella silmäilyllä näyttäisi siltä että viikossa on tasan yksi rintaliike! :D Hahaa, en tykkää tissitreenistä.

Paljon paljon uusia juttuja ja muutenkin kaikkia merkintöjä super slowta ja muuta. Onneksi on vielä se yksi pt-treeni jäljellä (kun viime viikolla kävi kämmi että mä olin ruohiksen motivuksella ja Jari kampissa) että saa jotain selkoa tohon. Ootan kyllä TODELLA paljon että pääsen korkkaamaan ton ohjelman.

Asiaan liittymätön asia. Tosi hassua kun AINA (oikeasti poikkeuksetta) kun kerron että Bull on mun valmentaja niin tulee ensin se yllättynyt(kauhistunut?) ilme ja kysymys että "millanen se on" "onko se ihan kauhee" blabla voi elämä Bull on ainakin yhden tapaamisen ja meilien perusteella tosi symppis tyyppi. :D Jengille vaan on tullut ihan ihme ennakkoluulot sen tv-sarjan takia. Toki Bull on suorasanainen, mutta en mä halua mitään valmentajaa joka silittää päätä. Ja muistakaa, ettei "tosi-TV:kään" oo aina kovin totta. ;)

perjantain persikkapumppauksia.


Löysin ruohiksen cittarista diet dr pepperia (taitaa olla myös lidlissä). Maistuu todella todella esanssiselle ja kun en ollu koskaan ennen juonut dr pepperiä niin kauan kesti keksiä miltä tutulta jutulta se maistuu. Ja sehän maistu ihan cherry pepsi maxilta tai cherry kokis lightilta. Mulla kyllä maistuu kirsikkaesanssi mutten ehkä kyllä enää osta tätä.


Motivuksella. Se on niin käsittämättömän hiljainen sali että. Hiljainen laitteiden nitkutus ja cardiolaitteden humina... Jos yksi hyvä juttu piti keksiä siitä, että menin tonne (turhaan) treenaamaan niin ainakin siellä oli wifi ja pystyin kattomaan Pasilan uusimpia jaksoja matolla kävellessä. Ihan loistavaa, mitä nyt hajoilen yksinään ääneen niille jutuille.


Gofitnessistä Konalasta ostin uuden treenikassin. <3 Mulla on jo varmaan 5 erilaista, mutta tää on just sopivankokoinen ja -mallinen Madridiin. Tarpeeksi iso kaikille kamoille muttei liian isokaan ja pysyy hyvin muodossaan.

APUA enää 16 aamua Suomessa. Mua alkaa pelottaa jo, en mä osaa mitää espanjaa. PANIC PANIC ja viimehetken ostokset hoidetaan varmaan samana päivänä kun lento on. Mä en voi edes yhdeksi yöksi lähtee ilman että on koko omaisuus mukana saati sitten useammaksi kuukaudeksi. Oh shit. Nojoo, ei auta se on nyt mentävä vaikka mikä olis. ;) Nyt tää lähtis terdeilemään jos tuolla enää tarkenee. :)

-Merkku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti