maanantaina, kesäkuuta 09, 2014

Viime viikon touhuilut

Siellä se nimi nyt on, molemmissa karsinnoissa!

Ai on muutama Farmilainen mun sarjassa haha!!

Viikot senku kuluu, dieetti menee eteenpäin ja paino tippuu. Mä en kertakaikkiaan edes jaksa stressata mistään ja mietin, että onko tää ees normaalia kun mitä nyt olen tässä vajaa 2 vuotta kisaajien blogeja lueskellut niin tuntuu, että tää kisadieetti on liian helppoa?? Vaa'alla tulee käytyä säännöllisen epäsäännöllisesti... sillon kun jaksan heittää vaatteet pois päältä ja käydä vessassa heti herättyä. :D Ja hyvä kun heti alkuunsa tein sen mitä päätin etten tee eli katoin oman sarjan nimet läpi ja HETI tuli mieleen että jaahas miten voi pärjätä esim Laura Simolalle, Anna Välimäelle tai Elin Hasselille?? (vain nää nimet oli tuttuja ennestään). Siis oikeesti, kisapäivänä voi sattua MITÄ tahansa joten kilpailijalistan tuijottaminen on täysin turhaa. Varsinkin näin omalla ensimmäisellä dieetillä, ei voi tietää miten kroppa reagoi esim. nesteen poistoon, tankkaukseen tai mihinkään. Noh, eniwei mä voin vaikuttaa vain omaan kuntoon, millään muulla ei ole väliä. Edes sillä pääsenkö jatkoon, koska jos mä koen että olen tehnyt parhaani niin se riittää. Nimiä mä en todellakaan lähde googlettamaan se on aivan saletti. Ihan sama kuka siellä on mulla vastassa. Mutta sanotaanko että on kyllä iloinen yllätys, että suurin osa omasta tiimistä, vielä vähemmän mitään stressin aihetta.

Mulla oli siis nyt 5 päivän Suomi-loma ja eilen illalla palasin Madridiin. Paljon tuli touhuttua ja meinasin myöhästyä (taas) koneesta palatessa koska faija aiheutti sellasen sopan, että mä suutuin oikein kunnolla. Sitä se teettää kun on pakko koskea muiden tavaroihin. Asensin salasanan tähän koneeseen, eipähän enää mene tekemään mitään ilman lupaa. Tää vaan tietää mulle lisää duunia ja vie enemmän aikaa, jota mulla ei ole ylimääräistä yhtään. Mä tuun nyt ilmeisesti kotiin kokonaan 20.6 eli alle kaksi viikkoa! Kaksi koetta jäljellä ja sit I’m freeeeeee. Mua nyt kuitenkin alko naurattaa toi koko eilinen tapahtumasarja, liian absurdia...

Long story short mulle lisäduunia ja mun laukku myöhätyi lennolta, koska oltiin myöhässä ja se itsepalveluautomaatti ei suostunut tulostamaan mun laukkutägejä, joten piti jonottaa normaalissa jonossa. Ei siellä mitään muuta niin tärkeää ollutkaan kuin pakastemansikoita 800g sekä yksi rahka hah!! Noh hommahan meni nyt niin, että porukat osti eilen lennot ja ovat tulossa tänne tänään lauantaihin asti. Mulla ei kyllä oo oikein aikaa ennen koetta tehdä mitään muuta kun kirjottaa papereita. Blaah!


Lentokonelounas. Tonnikanaa. Oli muuten aika hyvää vaikka ehkä siinä oli silti sellainen tonnikalan sivumaku. Mut parempaa ku tonnikala any day, vaikkakin hinta aika kova. Mutta ihan hyvä vaihtoehto toisinaan vedettäväksi.

Noh, kuulumisia muita. Kävin viime keskiviikkona tampereella ja siellä mulla oli siis posetreeni, bullcheck sekä Killen treeni. Pelotti vähän kyllä ennen posetreeniä, koska oon harjoitellut niin vähän, mutta saatiin viimein abouttiarallaa kasaan mun t-kävely ja on ihan erilainen fiilis nyt alkaa tahkoamaan sitä kuntoon! Pelkkä lineup-treeni on t-o-d-e-l-l-a tylsää, mutta t-kävelyssä pääsee näyttämään omaa persoonaa ja on sata kertaa siistimpää. Sirpalta sain sellaista palautetta, että kunhan ne anatomiset asennot napsahtaa helposti paikoilleen niin mun t-kävely tulee olemaan upea, koska osaan liikkua hyvin luonnollisesti ja ”flirttailla” hahaha. Mulla meinas aina sivuposessa sekä etuasennossa mennä olkapää(t) jotenkin taakse. Mutta harjotusta harjotusta, ei siinä muu auta. Enää mua ei pelota se, että kisat on niin lähellä koska uskon että tästä tulee hyvä. J

Bodymekka WFC.

Kahvitauko Treelta palatessa. Mitäs pidätte uudesta hupparista? :D

Jumpalla ennen sunnuntaina lentoa. Reisireeniä. Huomaa ettei se kyykkääminen enää suju vanhoilla painoilla.

T-kävelyhän on siis body ja bikini fitness –kilpailuissa tehtävä kävely lavalla, jonka tekee vain finaalikuusikko. Siinä jokainen kilpailija siis tulee lavalle yksitellen ja tekee yhden poseerauksen takana keskellä lavaa. Tämän jälkeen kävellään lavan etuosaan keskelle ja tehdään etu- sekä takaposeasennot. Sitten kävellään lavan edestä katsottuna oikealle ja tehdään asennot sekä kävellään lavan vasemmalle puolelle ja sama homma. Nää asennot saavat olla kaikki vaikka eri jos haluaa, mutta mä oon ihan varma että meen sekasin jos on liikaa muistettavaa kun muutenkin jännittää. Eli keskellä mulla tulee eri asennot ja sitten sivuilla samat.

Muuten viikko meni aika normisti. Tuli tehtyä Hyvinkään puolella parit aamuaerobiset sekä Espoon keskuspuistossa myös. Ihanat lenkkipolut, paljon paremmat kuin Madridissa. Nythän mulla muuttui ne lenkit sitten 60minuuttisiksi, mutta eipä tuo niin paljon oo vaikuttanut fiilikseen. 15min se on vaan lisää kuitenkin entiseen 45 minuuttiin. Ruokaa myös lähti vähän pois treenin jälkeisistä hiilareista. Tuli myös pieniä muutoksia treeniohjelmaan ja enää mulla ei ole pelkkää etureisitreeniä vaan kaksi jalkatreeniä, joista toinen on takareisi-arse ja toinen on koko reidet. Yritetään vielä saada muotoa takareiteen eikä etureiden enää pidä kasvaa suhteessa takareiskoihin, jottei niistä tule liian dominoivat.


Aamulenkkinaama. Hyvinkää city! Ei kauheesti jengiä liikkeellä 8 aikaan lauantaiaamuna ;)

Mulle tulee aina välistä ihan ihmeellisiä superhyviä fiiliksiä tän kaiken suhteen. Hommat rullaa omalla painollaa ilman sen suurempaa stressiä. Nälkäfiiliksiä tulee kyllä toisinaan, vaan ei kauheen isoja. Ainut mikä on nyt vähän alkanut haittaamaan on huono olo välillä aamuisin. Ei edes ole maha kipeä vaan yhtäkkiä tulee sellainen olo kesken lenkkiä, että ihan just lentää pirjo. Mulla on ollut tämmöistä aiemminkin ja ajattelin ensin, että se on ne pillerit tyhjään vatsaan, mutta otan aina maitohappobakteerin samalla vatsaa suojaamaan. Mutta koska ennen mitään kunnon treenaamista tai tavoitteita silloin, kun oli aivan kamala nälkä ei enää edes vatsa kurninut vaan alkoi vaan oksettamaan. Ratkaisin tän ongelman aamulla sillä, että heti kotiin päästyä söin raejuustoa muutaman lusikallisen enkä edes odottanut puuron valmistumista. Sillä se meni ohi, mutta vähän mietityttää miten tää kehittyy dieetin edetessä kun ruokamäärät laskee. Pitänee kysyä koutsilta. :D


 
Vaatteet ei istu päälle. Vaan löysin mä kumminkin mekon lauantain häihin täältä Madridista. Mutta äippä joutui sitä kaventamaan vyötäröstä as always.

Kavereiden häät pidettiin lauantaina ja juhlapaikkana oli Tuusulassa Solbackeissa. Kuvassa photobooth. Ihanat juhlat ja ihana päivä. Ajattelin, että päivästä tulee liian pitkä kun himasta lähdin 11.45 ja kotiin palasin vasta 01.00 jälkeen. Mutta mä siellä sitten auttelin juomatarjoiluissa. Kauheita sieniä kun alle 45minuutissa tölkit hupeni vaikka pöytä oli täynnä. Hahaa. Ihmiset jaksoivat tanssia monta tuntia putkeen. Mä lähinnä jauhoin bashaa muiden häävieraiden kanssa ulkona.

Siiderityttö ja antifitness haha.

Pakko oli tämäkin ikuistaa. Hääaamun aamupala on the go paperilautaselta. Mutta hyvää oli ja pensasmustikat <3

6pack bag messissä ja kiskoin sitten ruokani autossa ennen hääparin saapumista limusiinilla juhlapaikalle. Oikeastaan melkein kaiken söin autossa ettei a) jengi tule kyselemään miksi ja b) oli helpompaa ni ei tarttenu raahata kylmälaukkua sisälle. :)




Hyvää viikkoa everyone!

-Merkkari xx

maanantaina, kesäkuuta 02, 2014

Lomailua

Ja taas on pari viikkoa lisää dieettiä takana. En mä enää edes pysy mukana laskuissa. Dieettipäivityksetkin taisin saada parisen viikkoa sitten, eikä tullut taaskaan isoja muutoksia, hiilarit väheni treenipäiviltä sellaset 35g. Kaloreita edelleen nippanappa alle 2000, riippuen vähän mitä syön. Kyselin taas näistä dieetin "ylimääräsistä jutuista" ja ilmeisesti maitoakaan ei oo hyvä käyttää kahvissa enempää ku minitilkka, joten meinasin jättää sen sitten pois kokonaan jo nyt. Teehenkään en sitä enää ole laittanut kun ei se sitä makua muuta. Walden farmsin ihania soossejakaan en enää osta lisää (kun viime viikolla vahingossa ostin yhden), kun alkudieetistä tuli aika paljon käytettyä. Nekin menee kuitenkin pannaan jossain vaiheessa. Maitotuotteitahan mulla ei oo tällä hetkellä ruokavaliossa ollenkaan muita kuin hera ja jauhelihaakaan en käytä, koska täällä se on aina vähintään 20% rasvalla. Elikkä kanaa ja valkuaista tulee kiskottua proteiininlähteinä, laiskoina päivinä myös tonnikalaa. Mietin just, että tässähän tulee aika pitkä tauko punasen lihan syömisestä. Ei kai kroppa voi alkaa hirveen nopeesti sitä "hylkimään" eli ettei sula niin hyvin??

Pastaa ja riisiä vedän vähän viikoittain eriä eli teen aina kerralla ison kasan jompaa kumpaa koska en jaksa keitellä montaa kertaa. Tai noh, en oikein pastaakaan enää täällä paljon syö kun ei oo tarjolla korkeakuituista monessakaan kaupassa. Tein pitkästä aikaa bataattia ja huomasin nyt kahtena päivänä että vatsa ei tykkää. Tulee inhottava fiilis, mulle on tullut tämmöistä ennenkin ja kun merkkailin ylös mitä oon syönyt huomasin kyllä, että useimmiten bataatin jälkeen, mutta ajattelin syyn silti olevan kahvi... Tänään vielä yksi annos. Jos tulee taas sama olo, niin sitten en enää syö sitä, ainakaan keitettynä. Hassua, kun yleensä se kuitenkin luokitellaan niin hyväksi hiilarinlähteeksi vähäisen insuliinivaikutuksen takia.

Mä niin nautin aamulenkeistä. Tai "nautin" on ehkä väärä sana, mutta silleen jännästi kun tietää, että sillä se rasva palaa ja se on nopeampaa kuin esim. salilla käyminen sen takia, että lihas kasvaa. Tajusko joku? Paikallaan polkeminen tai kävely 45minuuttia on kyllä ihan sairaan tylsää, kerran kävin tekemässä aamuaeron salilla kun halusin katsoa leffan samalla ja kelloa tuli vilkuiltua 5 min välein. Toisaalta silleen saan sykkeen pysymään tasaisempana. Noh, tuloksia on tullut tälleenkin ja vaikka mulla on vatsassa vielä ihan kiva rasvakerros niin sivuposekuvassa (jotka lähetin bullille) näin pienen häivähdyksen kyljen lihaksista hahaa! Ehkä lisään niitä tännekin pian.

Kuva parin viikon takaa. Maha sulaa haah!! En olis kyllä uskonu, että tuun tänne tämmöstä kuvaa laittamaan, alushousut jalassa ommagaat! Sikspäkkiä odotellessa. Mulla rasva kyllä kerääntyy ehdottomasti tiukimmin vatsaan ja reisiin, nojaa niin vissiin aika monella naisella.

Hienosti meni pari viikkoa sitten. Päätin aloittaa ominpäin antibioottikuurin, koska mulla on ihan samat oireet kun toissavuonna. Turhaan ei saisi koskaan vetää kuuria, koska ne aina sotkee myös kehon bakteeritasapainon ja hyvätkin kuolevat eikä myöskään saisi lopettaa kesken. Mulla on ihan muuhun asiaan määrätty viikon kuuri penisilliiniä. Kelasin, että ihan sama oon niin harvoin sairaana, että nyt otan sen riskin kun kuitenkin mahdollisuus että pääsen eroon yskästä. Joopajoo. Se olikin sitten aivan paska idea meinaan 2,5 päivää ehdin syödä niin vatsa sano ittensä irti ja kaikki läpi. VITT*! Lopetin kuurin sitten siihen. Meni kokeilu ns. reisille mutten todellakaan halua jatkaa jos lopputulos on se, ettei viikkoon ruoat imeydy. Ei kovin hyvä juttu kun pitäs jaksaa treenata :D Ei oo muutenkaan ollut sen vatsataudin jälkeen bakteeritasapaino balanssissa eikä vatsa ole toiminut niinkun pitäisi siitä saakka. Ja nyt tämä. Huh. Noh, enpähän ainkaaan enää yski paljonkaan mutta nenä edelleen tukossa joka aamu. :D

Se, että vatsa ei toimi oikein on merkki, että joku ruoka-aine ei ole sopiva. Mutta mä en oikeesti jaksa alkaa miettimään missä vika! Siis, tässähän pitäisi ruoka-aine kerrallaan lähteä metsästämään syyllistä. ja pahimmassa tapauksessa kyse onkin jostain proteiinijauheen merkistä. Tai ihan vaikka makeutusaineet yleensä. Ensin ajattelin banaania, sitten valkoista pastaa, sitten gluteenia, sitten heraa tai mikä tahansa mun käyttämistä lisäravinteista.

Tässä kun on nyt tullut seurattua kisaajien elämää ennen ja jälkeen kisojen ja heidän fiiliksiään ihan yleisesti kaikesta sekä kropan muutoksista, musta tuntuu, että oon niin valmistautunut siihen kaikkeen kuin vaan voi ennen ekoja omia kisoja olla. Aivan varmasti osa asioista ja fiiliksistä tulee yllätyksenä, mutta ainakin oon tiedostanut kaikki riskit ja sen, miten oma mieli voi temppuilla. Mä kuitenkin oon jotenki toisaalta niin putkiaivo, etten jaksa stressata turhista asioista. Mun on pakko luottaa valmentajaan, ja oon nyt kokenut sen vaa'alla ravaamisenkin tosi turhalta, koska mun paino hyppii helposti 1-3kg päivän aikana. Se ei siis aina aamuisin ole se kaikista alin paino. Tiedän, että oon kutistunut koska monet vanhat vaatteet ovat vähän löysiä, mutta tietenkin itse sitä haluaa enemmän tuloksia nopeammin! Mikään ei riitä ja nyt ku luin juuri Saran blogia niin herranjestas, että sitä on oikeasti kisakunnossa PIENI! Ja itse kelaa että kauhee amazon... huh! Siis kisoihin itsekin tavoittelen tuota kuntoa, mutta ei kyllä ole mun kauneusihanne kisojen ulkopuolella, toivottavasti kenenkään muunkaan. Tää on asia missä voi tulla todella epäterve kehonkuva jos ei pää pysy mukana. Mä en oo ikinä ollutkaan mikään superlaiha, joten noin pieneksi kutistuessa mä luulen, että se kroppa ei edes tunnu omalta. En varmaan enää osais olla niin mini, vaikka noh, olinhan mä lukiossa alimmillaan ilman lihaksia jotain 58kg :D Enkä kyllä syödäkään sillä tavalla, että siinä kunnossa pysyisi. Enkä mä halua. Mä haluan että mulla on paljon energiaa treenata! Geenit vaikuttaa paljon eikä kaikkea vaan voi saada, ainakaan minä.

Mulla oli just äsken skype-haastis. Jäi vähän blaah-fiilis koska en ehtiny valmistautua tarpeeks hyvin ja miettiä kysymyksiä etukäteen. Ja sitten enkuks aina jos mua jännittää niin mun on vaikee olla spontaani vaan alan selittelee kaikkee ja lauseet kuulostaa typeriltä. Tuntuu, että jossain kohtaa vastasin ihan eri asiaan kuin mitä ne kysy hahaha. Nää on tämmösiä juttuja, mitä yleensä en murehdi jälkikäteen koska se on niin turhaa kun asialle ei voi enää tehdä mitään. Mutta nyt ärsyttää. Mä niin haluisin sen paikan, mutta jos fiilis on huono haastattelusta niin ei oo kovin suuret odotukset. :D

Milla oli täällä mun luona viime viikon. Alkuviikosta mä "luin" no en kyl lukenu mut hoidin muita asioita. Sitte me oltiin shoppailee, käytiin Pradossa ja kävelee ja puistossa jajaja. Kertaakaa ei muistaakseni syöty ulkona :D Fitness-loma hah! Käytiin mun salilla kerran.



ilme 10/10

Tossa teen superia vipunostot sivulle ja perään pystysoutu. Ihan kamala kombo mun olkkareille ainakin!

peilipose-overload!!! Laitoin ekaa kertaa sitten viime syksyn topin salille. Musta on kivoin treenata jossain räkäsessä isossa t-paidassa tai pitkähihaisessa.


Lounastaukoo mäkissä. Kaveri niin hoocee että otti tonnikalatkin purkissa messiin ja avasi sen tossa pöydässä. Hahaa.

Hei olen kolibri!



Aamulenkki Millan kanssa Retiroon ja aamupala puistossa. Munat ja marjat naamaan. Iihhanaa. Oon totally inlove noihin uusiin Asicsin housuihin jotka löysin! AH!

HOLLA!

Aamulenkkimuija! Hyvää viikonjatkoa! Tällä viikolla treenataankin sitten fittarilla Espoossa ;)

-Metukka xx