pohdintaa siitä, tästä ja tuosta

Oon nyt viime aikoina lukenu paljon juttuja eri blogeista ja yks "pysäyttävä" oli tämä http://kukkalaakso.com/2013/05/27/my-little-body/. Paljon on juttuja mihin yhdyn ihan täysin ja myöskin paljon asioita joita en allekirjoita. Mutta pääpointti on osuva. Tää fitness-hullutus on Suomessa todellakin lähtenyt lapasesta, mutta mä en sitä kumminkaan halua kritisoida, koska on hienoa kun useammat ihmiset saavat itseensä niskasta kiinni ja alkavat urheilemaan ja syömään terveellisesti. Mutta oon myös monesti kuullut sanottavan että fitness on vaan tekosyy syömishäiriölle. Ja kuten tuossa blogissa puhuttiin ortorexiasta. Se ei oo mikään leikin asia. Mutta on varmaan vaikeeta sano, milloin joku tekee tätä aidosta halusta eikä sen takia että sairastaa syömishäiriötä. Missä menee raja?

Itse olen sitä mieltä että minulla EI ole syömishäiriötä, vaikka yhä enemmän ja enemmän haluan lisäaineetonta/ravinteetonta ravintoa. Teen mielellään mahdollisimman paljon itse, myös niinä cheat meal -päivinä. Katson aina pakettien kyljet, että mitä niistä löytyy ja yritän löytyy ne terveellisimmät vaihtoehdot. MUTTA. Erona ortorexiaan on se, että en vedä ranteita auki jos joskus vetäsen vaikka pussin sipsejä tai suklaata hetken mielijohteesta. Tai syön leipää. En myöskään nillitä tai VAADI saada syödä just tiettyä ruokaa/pakota muitakin syömään jos esim. kavereiden kanssa tehdään sapuskaa. Tällaisinä hetkinä teen poikkeuksia enkä koe morkkista. Niin tarkka en mäkään ole. Kyllä mä haluan noudattaa mun ruokavaliota mahdollisimman hyvin, mutta poikkeuksiakin teen ja ne mielestäni sallittakoon kaikille (paitti se kisadieetti). Jos homma menee sairaalloiseksi makroarvojen tarkkailuksi/laskemiseksi, niin silloin voidaan mun mielestä puhua ortorexiasta.

Samaten treenaaminen. Mä rakastan matkustamista ja yleensä lomilla tulee eteen se, että mistäs se kuntosali löytyy. En näissäkään tapauksissa koskaan oo vaatimalla vaatinut, että mennään siihen kalliimpaan hotelliin siksi, että siellä on se kuntosali. Vaan suostun helposti siihen, että etsin jonkun punttiksen paikanpäältä. Ja jos sieltä ei sitä löydy, niin sitten ei löydy. Ärsyttää ehkä hetken, mutta ei mun maailma kaadu siihen, jos joskus loman takia jää salitreenit pois/vähemmälle. Oon kumminkin max 2 kertaa vuodessa kipeenä. ;)

Kaiken oman kehon ihailun, huoltamisen, hyysäämisen, treenaamisen, peilittämisen, ruokavalioiden säätämisen (eli ruumiinpalvonnan) kyljessä pitää mielestäni pystyä säilyttämään, ystävääni siteeraten, elämän verevyys.

Kyllä ihminen tietää mistä se tulee: perheestä, ystävistä, ihmissuhteista, naurusta, kivoista treeneistä, viinistä, auringosta .. siitä, mitä nyt yleensä elämäksi kutsutaan. Lapsista, ihan sama mistä, mutta ei ainakaan peilistä tai itseen keskittymisestä.

Jep. Mielestäni tämä on osittain totta. Mutta miksi ei voi nauttia auringosta, perheestä, ihmissuhteista tai naurusta jos treenaa kovaa ja syön tietyn kaavan mukaan? Eihän se muilta ole pois, jos mä esim. juon vettä kunhan ei anna fitnessin määrittää elämän prioriteetteja. Noh, tossa nyt oli pointti, että palvotaan liikaa omaa kroppaa ja minkä takia? Miehen? Naisen? Rahan? MINKÄ TAKIA? No oman itsensä. Tosin voihan olla, että joku pitää blogia ja on menossa kisaamaan bikini fitnessiin sen feimin ja blingin takia, mutta en minä. (en ainakaan myönnä haha no ei vaa)

Mulle tämä "vartalonpalvonta" on ns. väliaikaista. Jos mä hurahdan täysin fitness-kisaamiseen, niin koko elämähän on enemmän tai vähemmän juuri tuota. Aina löytyy kehitettävää ja on vaikea olla tyytyväinen (sillä siihen se kehitys loppuu). Mutta jos en, käyn kokeilemassa yhdet kisat ja sen jälkeen haluan pysyä tietyssä kunnossa. Kun oon saavuttanut sen kunnon johon olen tyytyväinen, en varmaankaan enää "pakonomaisesti" söisi juuri kuin on käsketty. Tosin tämä ruokailumalli aivan 100% varmasti jää. En myöskään varmasti kävisi juuri sitä 5 kertaa salilla vaan alkaisin varmasti monipuolistaa treenejä ja siihen sitten sisältyisi jotain jumppia ja hotjoogaa. Ehkä myös palaisin potkunyrkkeilyn pariin.

haha.

Tottakai yksi elämän nautinnoista on ruoka, mutta sepä se on salakavala. Mua ei oo siunattu nopeella aineenvaihdunnalla, joten kyllä sitä vaan on lopunelämänsä katottava mitä syö. Ja sitä mä juuri haluan. Hyvää puhdasta ruokaa niin kroppa ja mieli voi hyvin. Mä en kuitenkaan tee tätä siksi, että saisin esim. miehen. Vaan siksi, että pidän siitä mikä näkyy peilistä. Henkisesti siis oon itsevarma omasta kehostani. Mä en sitä kokisi jos olisin esim. ylipainoinen. Niinkun kaverini totesi lopettaessaan röökinpolton että "mikä se elämän lisäarvo mulle on jos nyt loppuu juominen ja treenaan itteni fittiin kuntoon". Niinpä. Totesin että terveellinen elämä haha. Mutta ei se kaikille sovi. Kyllä mulle ulkonäkö vaikuttaa paljon itsevarmuuteen, mutta monelle muulle sillä ei välttämättä ole vaikutusta. Ja elämän muut ilot kuten bailaus ja herkuttelu ovat tärkeempiä onnellisuuden mittareita. Mulle ei. Oon todella kasvanut yli siitä bietysvaiheesta, en vaan enää jaksa eikä se kiinnosta. Selvinpäin on kivaa käydä välillä tanssahtamassa, mutta sekin on tosi harvoin. Kai sitä silti "pitää" kesällä käydä muistuttamassa itteensä miksi ei enää juo. :D

Mä oonkin nyt alkanut kovasti miettimään fitness-kisoja. Joka toinen päivä oon ihan superhyper innoissani tulevista kisoista. Mä haluan kokea sen kovan dieetin sekä sen kisahuuman. Haluan kokea sen kaiken. Ja haluan tottakai voittaa, vähintäänkin ne karsinnat. Ja joka toinen päivä mietin onko mulla TARPEEKSI sitä voitontahtoa tähän lajiin? Menestyä ei voi, ellei sitä voittamista tahdo enemmän kuin muut. Ja kovaa kisadieettiä on hölmöä viedä läpi muuten vaan. Se ei oo terveellistä kropalle todellakaan ja pahimmassa tapauksessa siitä voi saada palkinnoksi itelleen esim. kilpparin vajaatoiminnan. Mulla ei ole kilpaurheilutaustaa missään lajissa eikä se tietenkään ole se menestyksen mittari, mutta ainakin sillä tavalla tietäisi onko sitä voitontahtoa oikeasti. Myöskin toinen asia on ravinto. Vaikka haluan syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa, kuuluu tähän hommaan kaikki lisäravinteet palkkareista latureihin ja muihin. Kaipaan osittain lisaravinteetonta elämää. Tai ainakin vähemmän. Oonkin ajatellut tulevaisuudessa jättää laturit ostamatta ja käyttää ihan kahvia. Aspartaamia pyrinkin aina välttelemään (paitsi coca cola/red bull light haha) enkä esim. käytä sokeritonta mehukeittoa. Nou nou. En oo täysin vakuuttunut kaikista aineista, että mitä ne tekee esim. iholle tai aineenvaihdunnalle. Pitäs olla joku tiedemies että ymmärtäis näistä asioista. :D

Noniin siinäpä oli pohdintaa kerrakseen. Onnea jos selvisit tänne saakka, ;) Toivottavasti kaikilla pysyis järki päässä tässä hommassa. Loppujen lopuksi mä ainakin nautin ihan täysillä kovista treeneistä, dat feel after a great workout <3 Ja kun niitä muutoksia näkyy kropassa niin motivaatio kasvaa ihan hulluna. Tärkeintä on tehdä sitä mistä pitää ja mikä tekee onnelliseksi ja jos tuntuu että haluaa muutosta elämään, niin sit ne muutokset täytyy tehdä eikä jäädä jossittelemaan. Jos ei tiedä mistä alottaa, niin aina on joku jolta voi kysyä.

Loppuun vielä mun motivaatiokuva. Candice Keene. Ah what a woman.

-Merkku